Lähihoitaja Rinnekodit Pienryhmäkoti Viikariin
Rinnekodit on työntekijöidensä kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva työpaikka. Rakennamme yhdessä arvostavaa ja yhdenvertaista työkulttuuria, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä.
Haemme nyt lähihoitajaa vakituiseen työsuhteeseen.
Tervetuloa Rinnekodit Pienryhmäkoti Viikariin
Pienryhmäkoti Viikarissa on 7 asiakaspaikkaa kehitysvammaiselle ja autisminkirjon lapselle ja nuorelle, jotka tarvitsevat apua kaikissa päivittäisissä toimissaan.
Viikarissa on sitoutunut ja pitkäaikainen henkilökunta, joka on erikoistunut kehitysvammaisuuden ja autismikirjon häiriöiden lisäksi erilaisiin kommunikaatio menetelmiin sekä arjen haasteisiin. Viikari sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Espoon Matinkylässä, kauppakeskus Ison omenan läheisyydessä. Yksikkömme toimii nelikerroksisen rakennuksen kolmannessa kerroksessa. Voit hurauttaa meille kätevästi sekä bussilla että metrolla.
Tavoitteemme on tukea perhettä ja lasten kasvua suunnitelmallisesti ja ammatillisesti. Tukea tarvitseva lapsi tai nuori on aina keskiössä, ja palvelut suunnitellaan hänelle yksilöllisesti. Meillä lapsi saa olla ensisijaisesti lapsi.
Tehtävä ja sen tavoitteet
Lähihoitajana olet avainroolissa asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden tunnistamisessa ja laadukkaan hoidon varmistamisessa. Työskentelet ammattitaitoisella otteella asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen ja hänet arvostavasti kohdaten.
Työsi sisältää lasten ja nuorten auttamista ja tukemista kaikissa päivittäisissä toimissa sekä heidän palveluidensa suunnittelemista ja toteuttamista yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa. Teet myös tiivistä yhteistyötä lapsen ja nuoren lähipiirin ja palveluiden kanssa. Tuet asiakkaita myös fyysisesti päivittäisissä toimissa. Tarjoamme hyvän perehdytyksen ja erilaisia koulutuksia sujuvan työskentelyn varmistamiseksi.
Odotamme sinulta:
lähihoitajan tutkintoa ja Lupa- ja valvontaviraston Suosikki-rekisteröintiä
sosiaali- ja terveydenhuollon ammattikorttia (Kanta-varmennekortti) TAI valmiutta hankkia kortti koeajan aikana
valmiutta osoittaa lääkehoidon osaaminen suorittamalla lääkehoitolupa neljän kuukauden sisällä työsuhteen aloittamisesta ja säännöllisesti työsuhteen aikana
valmiutta kolmivuorotyöhön
suomen kielen perusosaamista, jota tarvitset kirjaamisessa ja asiakkaiden kohtaamisessa
katsomme eduksi osaamisen vaihtoehtoisista kommunikaatio menetelmistä
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.
Pyydämme tehtävään valitulta lain 504/2002 mukaisen rikosrekisteriotteen nähtäväksi. Rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Työyhteisö ja kulttuuri
Työyhteisöömme kuuluu lähihoitajia, sairaanhoitajia, erityisohjaajia, toimintaterapeutti kodinhuoltaja sekä esihenkilönäsi toimiva palveluyksikön johtaja. Esihenkilösi on sitoutunut tukemaan sinun ja koko työyhteisön kehittymistä valmentavalla otteella – kannustaen, palautetta antaen ja huolen hetkellä kuunnellen. Rohkaisemme toisiamme kasvamaan sekä omilla poluillamme että yhdessä!
Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet. Näitä yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan, turvallisen ja viihtyisän työyhteisön, jossa jokainen voi olla oma itsensä.
Viikarin vahvuus on hyvä yhteishenki ja positiivinen ilmapiiri. Meillä lapsista ja työtovereista välitetään aidosti. Olisitko sinä seuraava viikarilainen?
Tarjoamme sinulle:
palkkaluokan G22 mukaisen palkkauksen (2495,24-2825,05 € + yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät)
liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun
määräaikaisen haastavan kehitysvammatyön lisän 150 €/kk
monipuolisen työterveyshuollon ja laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
yhteisöllisen työvuorosuunnittelun tukemaan työn ja vapaa-ajan tasapainottamista
mahdollisuuden työskennellä 3+4 työvuoromallilla (kolme työpäivää ja neljä vapaata)
oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
mahdollisuuden hyödyntää osaamistasi ja vahvuuksiasi
mahdollisuuden osallistua urasparraukseen
mahdollisuuden hakea kauttamme asuntoa pk-seudulta
apua oman talouden hallintaan
Työpaikan hakeminen ja rekrytoinnin eteneminen
Voit jättää hakemuksesi helposti vastaamalla muutamaan kysymykseen. Toivomme, että jätät hakemuksesi suomeksi. Hakuaika päättyy 22.6.2026 – voimme kuitenkin sulkea rekrytoinnin jo aiemmin oikean henkilön löytyessä. Ensimmäiset haastattelut pidämme 22.6.2026 alkavalla viikolla. Työt alkaa sopimuksen mukaan.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:
Palveluyksikön johtaja Kaisa Kivi
Arkisin 12-14 puh. 040 664 1274 tai sähköpostitse kaisa.kivi@rinnekodit.fi
Lue lisää yksiköstämme: Rinnekodit Viikari - Rinnekodit
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900 sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia.
#sydänmukana #elämänpoluilla
- Organisaatio
- Rinnekodit
- Rooli
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Sijainnit
- Espoo - Viikari
- Organisaatio
- Rinnekodit
Espoo - Viikari