Lähihoitajan sijaisuus Rinnekodit Sanervakotiin
Rinnekodit on työntekijöidensä kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva työpaikka. Rakennamme yhdessä arvostavaa ja yhdenvertaista työkulttuuria, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä.
Haemme nyt lähihoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 25.5.2026-15.1.2027
Tervetuloa Rinnekodit Sanervakotiin!
Sanervakodissa tarjotaan tehostettua palveluasumista alle 65-vuotiaille monisairaille asiakkaille. Sijaitsemme hyvien kulkuyhteyksien varrella, sillä metroasema on aivan vieressä. Pihassamme myös on iso maksuton parkkipaikka autolla kulkeville työntekijöille. Sanervakodin neljännessä kerroksessa asiakkaita on 24, joiden toimintakyky vaihtelee ohjattavista asiakkaista kahden hoidettaviin. Yhteensä koko yksikössä asiakkaita on 77.
Tarjoamme asiakkaille tiivistä hoivaa ja huolenpitoa. Asiakkaiden omien elämäntapojen ja oman näköisen arjen toteutuminen näkyy arjessa siten, että asiakkaat voivat elää oman päivärytminsä mukaan ja päivittäiset toiminnat järjestetään asiakkaiden toiveiden ja aikataulujen mukaisesti.
Tehtävä ja sen tavoitteet
Lähihoitajana olet avainroolissa asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden tunnistamisessa ja laadukkaan hoidon varmistamisessa. Työskentelet ammattitaitoisella otteella asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen ja hänet arvostavasti kohdaten.
Työsi sisältää muun muassa perushoitoa, lääkehoitoa ja kuntouttavaa hoivaa. Tuet asiakkaita myös fyysisesti päivittäisissä toimissa. Tarjoamme hyvän perehdytyksen ja erilaisia koulutuksia sujuvan työskentelyn varmistamiseksi
Odotamme sinulta:
lähihoitajan tutkintoa ja Lupa- ja valvontaviraston Suosikki-rekisteröintiä
sosiaali- ja terveydenhuollon ammattikorttia (Kanta-varmennekortti) TAI valmiutta hankkia kortti koeajan aikana
valmiutta osoittaa lääkehoidon osaaminen suorittamalla lääkehoitolupa neljän kuukauden sisällä työsuhteen aloittamisesta ja säännöllisesti työsuhteen aikana
valmiutta kolmivuorotyöhön
suomen kielen perusosaamista, jota tarvitset kirjaamisessa ja asiakkaiden kohtaamisessa
asumisen suunnitelmien ja RAI-arviointien osaamista
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka.
Tarkistamme rikosrekisteriotteen tehtävään valitulta lainsäädännön (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta) tarkoittamalla tavalla ennen työsuhteen solmimista. Rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Työyhteisö ja kulttuuri
Työyhteisöömme kuuluu lähihoitajia, sairaanhoitajia, hoiva-avustajia, kodinhuoltaja, tiimivastaava sekä esihenkilönäsi toimiva palveluyksikön johtaja. Esihenkilösi on sitoutunut tukemaan sinun ja koko työyhteisön kehittymistä valmentavalla otteella – kannustaen, palautetta antaen ja huolen hetkellä kuunnellen. Rohkaisemme toisiamme kasvamaan sekä omilla poluillamme että yhdessä! Otamme sinut lämpimästi vastaan osaksi työyhteisöämme ja varmistamme vieraanvaraisen perehdytyksen työskentelysi tueksi.
Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet. Niitä yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan, turvallisen ja viihtyisän työyhteisön, jossa jokainen voi olla oma itsensä.
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.
Tarjoamme sinulle:
palkkaluokan G22 mukaisen palkkauksen (2495,24-2825,05 € + yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät)
liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun
monipuolisen työterveyshuollon ja laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
yhteisöllisen työvuorosuunnittelun tukemaan työn ja vapaa-ajan tasapainottamista
mahdollisuuden työskennellä 3+4 työvuoromallilla (kolme työpäivää ja neljä vapaata)
oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
mahdollisuuden hyödyntää osaamistasi ja vahvuuksiasi
mahdollisuuden osallistua urasparraukseen
mahdollisuuden hakea kauttamme asuntoa pk-seudulta
Työpaikan hakeminen ja rekrytoinnin eteneminen
Voit jättää hakemuksesi helposti vastaamalla muutamaan kysymykseen. Toivomme, että jätät hakemuksesi suomeksi. Hakuaika päättyy 12.5.2026 - voimme kuitenkin sulkea rekrytoinnin jo ennen tätä oikean henkilön löytyessä. Ensimmäiset haastattelut pidämme 27.4.2026 alkavalla viikolla. Työ on määräaikainen tehtävä ajalle 25.5.2026-15.1.2027.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:
Palveluyksikön johtaja Marika Koivuluoma
sähköpostitse marika.koivuluoma@rinnekodit.fi
Lue lisää yksiköstämme: Rinnekodit Sanervakoti
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900 sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia.
#sydänmukana #elämänpoluilla
- Organisaatio
- Rinnekodit
- Rooli
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Sijainnit
- Helsinki - Sanervakoti
- Organisaatio
- Rinnekodit
Helsinki - Sanervakoti