Ohjaaja (osa-aikainen) Vamos Turkuun
Haemme ohjaajaa määräaikaiseen ja 50% osa-aikaiseen tehtävään 31.12.2026 asti.
Tervetuloa Vamos Turkuun!
Palvelumme on suunnattu pääasiassa 16–29-vuotiaille nuorille, jotka ovat työn ja koulutuksen ulkopuolella.
Vamos Turun Olohuone on rento ja turvallinen kohtaamispaikka 16-29-vuotiaille nuorille, jotka haluavat viettää aikaa yhdessä muiden kanssa, saada tukea arkeen tai löytää mukavaa tekemistä. Toiminta on erityisesti maahanmuuttajataustaisten nuorten tarpeet huomioivaa, ja mukaan ovat tervetulleita kaikki monikulttuurisesta toiminnasta kiinnostuneet.
Olohuoneella on saman katon alla yhteisö, tuki ja toiminta ja se kytkeytyy tiiviisti Vamos Turun muuhun toimintaan. Toiminnan tavoitteena on vähentää nuorten aikuisten yksinäisyyttä, lisätä heidän hyvinvointia ja osallisuutta sekä edistää kaksisuuntaista kotoutumista.
Ohjaajana olet osa Vamos Turun Olohuoneen -tiimiä. Ohjaajan työ sisältää uuden toiminnan kehittämistyötä, mm. toimintamuotojen ja kohderyhmän tavoittamisen sekä viestinnän kehittämistä. Ohjaajana tuet nuorten osallistumista toimintaan, vahvistat yhteisöllistä ilmapiiriä sekä varmistat turvallisemman tilan periaatteiden toteutumista. Toiminnassa autat nuoria löytämään omia voimavarojaan, tuet heitä arjen haasteissa sekä tarjoat tarvittaessa palveluohjausta. Osallistut Olohuoneen toiminnan valmisteluun, toteutukseen ja arviointiin yhdessä muun tiimin kanssa.
Toimintaa toteutetaan iltapäivä- ja ilta-aikoina sekä satunnaisesti viikonloppuina.
Odotamme sinulta:
Ammatillista perustutkintoa
Kokemusta eri kulttuuritaustaisten nuorten kanssa tehtävästä työstä
Kiinnostusta nuorten hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden tukemiseen
Kiinnostusta nuorilähtöiseen kehittämistyöhön
Avointa, kuuntelevaa, innostavaa ja helposti lähestyttävää työotetta
Rohkeutta tuoda omia ajatuksia ja ideoita esiin
Suomen kielen perusosaamista, jota tarvitset kirjaamisessa ja asiakkaiden kohtaamisessa
Itseohjautuvuutta ja hyviä verkostoitumis-, vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja
Valmiutta viestiä toiminnasta sosiaalisessa mediassa
Pyydämme tehtävään valitulta lain 504/2002 mukaisen rikosrekisteriotteen nähtäväksi. Rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Olemme savuton ja päihteetön työpaikka.
Työyhteisö ja kulttuuri
Olohuone-toiminta on osa Vamos Turun laajempaa toimintakokonaisuutta. Meillä on lämminhenkinen ja huumorintajuinen työyhteisö, joka toivottaa uudet jäsenet mielellään osaksi tiimiä.
Esihenkilösi on sitoutunut tukemaan sinun ja koko työyhteisön kehittymistä valmentavalla otteella – kannustaen, palautetta antaen ja huolen hetkellä kuunnellen. Hyödynnämme tiimissämme moniammatillista osaamista ja yksilöllisiä vahvuuksiamme. Kannustamme toisiamme kehittymään niin yksilöinä kuin yhdessäkin.
Diakonissalaitos on työntekijöidensä kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva työpaikka. Rakennamme yhdessä arvostavaa ja yhdenvertaista työkulttuuria, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä.
Meille on tärkeää, että viihdyt kanssamme ja tunnet olosi turvalliseksi. Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet, joita yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan ja viihtyisän työyhteisön
Tarjoamme sinulle:
sopimuspalkan 2450-2650 € (100% työsuhteessa) sekä työehdot yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisesti
liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun
monipuolisen työterveyshuollon ja laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
mahdollisuuden hyödyntää osaamistasi ja vahvuuksiasi
mahdollisuuden osallistua urasparraukseen
Työpaikan hakeminen
Voit jättää hakemuksesi helposti vastaamalla muutamaan kysymykseen. Hakuaika päättyy 01.03.2026 – voimme kuitenkin sulkea rekrytoinnin jo ennen tätä oikean henkilön löytyessä. Ryhmähaastattelu pidetään tiistaina 3.3. klo 16.30-18.00 ja yksilöhaastattelut keskiviikkona 4.3. klo 12.00-16.00 välillä. Kutsu ryhmähaastatteluun lähetetään maanantaina 2.3. klo 16 mennessä. Kutsut yksilöhaastatteluun lähetetään tiistaina klo 19.00 mennessä. Työ alkaa 09.03.2026 TAI sopimuksen mukaan.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Lue lisää yksiköstämme: https://www.diakonissalaitos.fi/vamos/turku/
Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:
Palveluyksikön johtaja Auli Hirvensalo-Mattila
Arkisin 9-15 puh. 0505022455 tai sähköpostitse auli.hirvensalo-mattila@diakonissalaitos.fi
Diakonissalaitos tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Säätiön yleishyödyllisen toiminnan avulla tuemme kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia. Yhteiskunnallinen yrityksemme Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Lisäksi olemme mukana koulutustoiminnassa. Yhdessä rakennamme oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Olemme vastuullinen työpaikka 3 400 ammattilaiselle, jotka tekevät työtä sydän mukana. Kaiken toimintamme keskiössä on ihminen.
www.hdl.fi
- Organisaatio
- Diakonissalaitos
- Rooli
- Asiantuntijat ja projektityöntekijät
- Sijainnit
- Turku - Vamos
- Organisaatio
- Diakonissalaitos
Työskenteletkö jo yrityksessä Diakonissalaitos & Rinnekodit?
Rekrytoidaan yhdessä seuraava kollegasi.