Ohjaaja Rinnekodit Siltaan
Rinnekodit on työntekijöidensä kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva työpaikka. Rakennamme yhdessä arvostavaa ja yhdenvertaista työkulttuuria, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä.
Haemme nyt lähihoitajaa vakituiseen työsuhteeseen:
Tervetuloa Rinnekodit Siltaan!
Silta on vuonna 2022 toimintansa aloittanut Asunto ensin -periaatteella toimiva tuetun asumisen yksikkö, jossa asunto nähdään lähtökohtana kaikelle kuntoutumiselle. Olemme profiloituneet asumisen virtaavuutta tukevana yksikkönä, edistäen ohjauksen ja tuen kautta asukkaan itsenäisempään asumiseen siirtymistä, ja hyvän asumisen ylläpitämistä. Meillä on 78 asukaspaikkaa, ja kaikilla asukkaillamme on toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus.
Sijaitsemme hyvien kulkuyhteyksien päässä Helsingin Kurkimäessä, lyhyen kävelymatkan päässä Myllypuron metroasemalta, monien bussien tuodessa myös ihan kivenheiton päähän. Voit hurauttaa meille halutessasi vaikka omalla autolla, pihassamme on runsaasti maksutonta parkkitilaa!
Tehtävä ja sen tavoitteet
Lähihoitajana olet avainroolissa asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden tunnistamisessa ja laadukkaan hoidon varmistamisessa. Työskentelet ammattitaitoisella otteella asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen ja hänet arvostavasti kohdaten.
Työsi sisältää muun muassa kuntouttavaa ohjausta, tarpeen tullen ajoittain puolesta tekemistäkin asukkaan asumisen turvaamiseksi. Tuet asiakkaita myös fyysisesti päivittäisissä toimissa. Tarjoamme hyvän perehdytyksen ja erilaisia koulutuksia sujuvan työskentelyn varmistamiseksi.
Sillassa ohjaaja pääsee toteuttamaan moniammatillista työnkuvaa ja hyödyntämään osaamistaan ei vaan pelkästään arjessa kotiin- ja terveyteen liittyvissä asioissa, vaan myös tukemaan tarvittaessa muun muassa talouteen ja virastoasiointiin liittyen.
Sillassa ei toteuteta lääkehoitoa. Lääkkeisiin ja terveyteen liittyvä tuki tapahtuu kuitenkin ohjauksen kautta ja tarvittaessa yhdessä asioiden esimerkiksi terveyskeskuksessa tai avustamalla ajanvarauksissa.
Sillassa työskentely tapahtuu päihde- ja mielenterveyskuntoutujien kanssa, jolloin työn turvallisuuden kannalta edellytetään nopeissakin tilanteissa erittäin hyvää suomen kielen suullista osaamista ja ymmärtämistä.
Odotamme sinulta:
lähihoitajan tutkintoa ja Lupa- ja valvontaviraston Suosikki-rekisteröintiä
sosiaali- ja terveydenhuollon ammattikorttia (Kanta-varmennekortti) TAI valmiutta hankkia kortti koeajan aikana
valmiutta kolmivuorotyöhön, työn painottuessa kaksivuorotyöhön aamuissa ja illoissa, arkena ja viikonloppuina.
erittäin hyvää suomen kielen osaamista, jota tarvitset kirjaamisessa ja asiakkaiden kohtaamisessa.
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.
Työyhteisö ja kulttuuri
Työyhteisöömme kuuluu muun muassa lähihoitajia, sairaanhoitajia, sosionomeja sekä esihenkilönäsi toimiva palveluyksikön johtaja. Esihenkilösi on sitoutunut tukemaan sinun ja koko työyhteisön kehittymistä valmentavalla otteella – kannustaen, palautetta antaen ja huolen hetkellä kuunnellen. Rohkaisemme toisiamme kasvamaan sekä omilla poluillamme että yhdessä!
Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet. Näitä yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan, turvallisen ja viihtyisän työyhteisön, jossa jokainen voi olla oma itsensä.
Tarjoamme sinulle:
palkkaluokan G22 mukaisen palkkauksen (2495,24-2825,05 € + yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät)
liikunta- ja kulttuuriedun
monipuolisen työterveyshuollon ja laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
yhteisöllisen työvuorosuunnittelun tukemaan työn ja vapaa-ajan tasapainottamista
oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
mahdollisuuden hyödyntää osaamistasi ja vahvuuksiasi
mahdollisuuden osallistua urasparraukseen
mahdollisuuden hakea kauttamme asuntoa pk-seudulta
apua oman talouden hallintaan
Työpaikan hakeminen ja rekrytoinnin eteneminen
Voit jättää hakemuksesi helposti vastaamalla muutamaan kysymykseen. Toivomme, että jätät hakemuksesi suomeksi. Hakuaika päättyy 4.3.2026 – voimme kuitenkin sulkea rekrytoinnin jo ennen tätä oikean henkilön löytyessä. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Työ alkaa mahdollisimman pian sopimuksen mukaan.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:
Palveluyksikön johtaja Marko Lahtela
Arkisin 9-15 puh. 050 4072592 tai sähköpostitse marko.lahtela@rinnekodit.fi
Lue lisää yksiköstämme: Rinnekodit Silta
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900 sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia.
#sydänmukana #elämänpoluilla
- Organisaatio
- Rinnekodit
- Rooli
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Sijainnit
- Helsinki (Mellunkylä) - Silta
- Organisaatio
- Rinnekodit
Helsinki (Mellunkylä) - Silta
Työskenteletkö jo yrityksessä Diakonissalaitos & Rinnekodit?
Rekrytoidaan yhdessä seuraava kollegasi.