Kodinhuoltaja kesätöihin Rinnekodit Koukkusaareen ja Joutsenvirtaan
Viekö sinunkin polkusi tänä kesänä Rinnekodeille?
Viime vuoden kesätyöntekijöistämme 90 % koki, että heidät otettiin osaksi työyhteisöä ja yli 90 % koki voivansa hyödyntää kesätyössä osaamistaan.
Haemme nyt kodinhuoltajaa kesäsijaisuuteen Rinnekotien vammaispalveluihin ajalle 8.6.-16.8.2026.
Tervetuloa kesäksi Rinnekodeille!
Sekä Koukkusaari että Joutsenvirta ovat kehitysvammaisten aikuisten 18-paikkaisia asumisyksikköjä. Asukkaat asuvat kolmessa pienryhmäkodissa, joissa jokaisessa on 6 asiakasta. Koukkusaari sijaitsee Vuosaaressa ja Joutsenvirta Laajasalossa. Molemmat yksiköt sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien päässä.
Tavoitteemme on tukea asiakkaidemme toimijuutta ja osallisuutta heidän omassa arjessaan. Asiakkaidemme toimintakyky vaihtelee ja jokainen heistä on omanlaisensa persoona. Tällaisena haluamme asiakkaamme myös kohdata; meillä jokainen on juuri oikeanlainen omana itsenään!
Tehtävä ja sen tavoitteet
Kodinhuoltajana varmistat tärkeässä roolissa asiakkaidemme viihtyisää arkea. Tehtäväsi koostuu erilaisista avustavista tehtävistä. Tehtäviisi kuuluu mm. asiakastyössä avustaminen, pyykin pesu, siivoaminen, tilausten purkaminen, ruokailussa avustaminen ja asiakkaiden kanssa ulkoilu. Työskentelet saman verran molemmissa yksiköissä.
Meille pienetkin onnistumiset ovat suuria, oli kyse sitten mielekkään kokemuksen aikaansaamasta hymystä tai onnistuneesta ruokailuhetkestä. Paras palaute hyvin tehdystä työstä välittyykin asiakkailtamme usein ilmein ja elein!
Yhdessä tiimin kanssa varmistat asiakkaille mielekkään arjen myös lomakauden aikana. Työskentelet yhteisten arvojemme ja pelisääntöjen mukaisesti asiakkaiden arkea tukien.
Odotamme sinulta:
🟡 siivousalan tutkintoa tai kokemusta siivoustyöstä ja Valvira rekisteröintiä
🟡 hygieniapassia
🟡 perusosaamista suomen kielestä, joka on työkielemme
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.
Tarkistamme rikosrekisteriotteen tehtävään valitulta lainsäädännön (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta) tarkoittamalla tavalla ennen työsuhteen solmimista. Rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Työyhteisö ja kulttuuri
Rinnekodit on työntekijöidensä kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva työpaikka. Rakennamme yhdessä arvostavaa ja yhdenvertaista työkulttuuria, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä.
Työyhteisöömme kuuluu lähihoitajia, sairaanhoitajia, erityisohjaajia, kodinhuoltaja sekä esihenkilönäsi toimiva palveluyksikön johtaja. Esihenkilösi on sitoutunut tukemaan sinun ja koko työyhteisön kehittymistä valmentavalla otteella – kannustaen, palautetta antaen ja huolen hetkellä kuunnellen. Rohkaisemme toisiamme kasvamaan sekä omilla poluillamme että yhdessä!
Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet. Näitä yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan, turvallisen ja viihtyisän työyhteisön, jossa jokainen voi olla oma itsensä.
Työyhteisön jäsenenä vaikutat osaltasi koko tiimin ilmapiiriin. Kohtaat työkaverit hyväntahtoisesti ja huomioon ottaen.
Tarjoamme sinulle:
🟡 palkkaluokan G17B mukaisen palkkauksen (2239,95–2464,09€) yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan
🟡 monipuolisen työterveyshuollon ja laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
🟡 oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
🟡 mahdollisuuden hyödyntää osaamistasi, vahvuuksiasi ja taitojasi
🟡 mahdollisuuden suorittaa harjoittelujakson kesätyössäsi (sovi asiasta etukäteen opettajasi ja yksikön esihenkilön kanssa)
🟡 mahdollisuuden osallistua urasparraukseen
🟡 tilaisuuden oppia uutta ja rakentaa omaa urapolkuasi sote-alalla
Työpaikan hakeminen ja rekrytoinnin eteneminen
Jätä hakemus helposti vastaamalla kysymyksiin suomeksi
Hakuaika päättyy 1.3.2026 – pidämme kuitenkin haastatteluita jo hakuaikana ja voimme kuitenkin sulkea rekrytoinnin aiemmin sopivien henkilöiden löytyessä
Ensimmäiset haastattelut pidämme 2.2. alkavalla viikolla
Työ on ajalla 8.6.-16.8.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Viekö sinunkin polkusi tänä kesänä Rinnekodeille? Jätä hakemuksesi nyt!
Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:
Koukkusaaren palveluyksikön johtaja Maria Karinen
Arkisin klo 9-15 puh. 050 460 4760 tai sähköpostitse maria.karinen@rinnekodit.fi
Joutsenvirran palveluyksikön johtaja Annukka Loikkanen
Arkisin klo 9-15 puh. 0504727002 tai sähköpostitse annukka.loikkanen@rinnekodit.fi
Voit lähettää kysymykseksi myös chatin kautta. Jätä kysymyksen lisäksi oma sähköpostiosoitteesi – vastaan sinulle arkisin noin vuorokauden kuluessa!
Lue lisää yksiköistämme:
Rinnekodit Koukkusaari - Rinnekodit
Rinnekodit Joutsenvirta - Rinnekodit
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900 sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia.
#sydänmukana #elämänpoluilla
- Organisaatio
- Rinnekodit
- Rooli
- Avustavat tehtävät
- Sijainnit
- Helsinki - Koukkusaari, Helsinki - Joutsenvirta
- Organisaatio
- Rinnekodit
Työskenteletkö jo yrityksessä Diakonissalaitos & Rinnekodit?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.