Ohjaaja Rinnekodit Juusonrinteelle
Rinnekodit on työntekijöidensä kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva työpaikka. Rakennamme yhdessä arvostavaa ja yhdenvertaista työkulttuuria, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä.
Haemme nyt ohjaajaa vakituiseen ja määräaikaiseen työsuhteeseen (sijaisuus) keväälle 2026.
Tervetuloa Rinnekodit Juusonrinteeseen!
Rinnekodit Juusonrinne tarjoaa ympärivuorokautisen asumisen palvelua 16 aikuiselle kehitysvammaiselle. Juusonrinne sijaitsee Valkeakoskella hyvien ulkoilumahdollisuuksien äärellä, kaikkien tarpeellisten palveluiden sijaitessa lähellä yksikköä.
Juusonrinteessä jokainen päivä on erilainen ja opettavainen, ja henkilöstö on monipuolista ja osaavaa, omien vahvuuksien käyttöön kannustavaa.
Tehtävä ja sen tavoitteet
Ohjaajana olet avainroolissa asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden tunnistamisessa ja laadukkaan hoidon varmistamisessa. Työskentelet ammattitaitoisella otteella asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen ja hänet arvostavasti kohdaten.
Työsi sisältää muun muassa perushoitoa, lääkehoitoa ja kuntouttavaa työotetta. Tuet asiakkaita myös fyysisesti päivittäisissä toimissa. Tarjoamme hyvän perehdytyksen ja erilaisia koulutuksia sujuvan työskentelyn varmistamiseksi.
Odotamme sinulta:
sote-alan tutkintoa ja Valvira -rekisteröintiä
valmiutta kolmivuorotyöhön
suomen kielen perusosaamista, jota tarvitset kirjaamisessa ja asiakkaiden kohtaamisessa
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.
Tarkistamme rikosrekisteriotteen tehtävään valitulta lainsäädännön (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta) tarkoittamalla tavalla ennen työsuhteen solmimista. Rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Työyhteisö ja kulttuuri
Työyhteisöömme kuuluu lähihoitajia, sairaanhoitaja, erityisohjaajia, kodinhuoltaja sekä esihenkilönäsi toimiva palveluyksikön johtaja. Esihenkilösi on sitoutunut tukemaan sinun ja koko työyhteisön kehittymistä valmentavalla otteella – kannustaen, palautetta antaen ja huolen hetkellä kuunnellen. Rohkaisemme toisiamme kasvamaan sekä omilla poluillamme että yhdessä!
Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet. Näitä yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan, turvallisen ja viihtyisän työyhteisön, jossa jokainen voi olla oma itsensä.
Tarjoamme sinulle:
palkkaluokan G22 mukaisen palkkauksen (2495,24-2825,05 € + yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät)
liikunta- ja kulttuuriedun
monipuolisen työterveyshuollon ja laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
mahdollisuuden osa-aikaiseen työsuhteeseen
oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
mahdollisuuden hyödyntää osaamistasi ja vahvuuksiasi
mahdollisuuden osallistua urasparraukseen
apua oman talouden hallintaan vakituisessa tehtävässä
Työpaikan hakeminen ja rekrytoinnin eteneminen
Voit jättää hakemuksesi helposti vastaamalla muutamaan kysymykseen. Toivomme, että jätät hakemuksesi suomeksi. Hakuaika päättyy 19.1.2026 – voimme kuitenkin sulkea rekrytoinnin jo ennen tätä oikean henkilön löytyessä. Ensimmäiset haastattelut pidämme 19.1 alkavalla viikolla. Työ alkaa sopimuksen mukaan.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:
Palveluyksikön johtaja Anneli Tulppo
Arkisin klo. 9-15 puh. tai sähköpostitse anneli.tulppo@rinnekodit.fi
Lue lisää yksiköstämme: Rinnekodit Juusonrinne - Rinnekodit
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900 sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia.
#sydänmukana #elämänpoluilla
- Organisaatio
- Rinnekodit
- Rooli
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Sijainnit
- Valkeakoski - Juusonrinne
- Organisaatio
- Rinnekodit
Valkeakoski - Juusonrinne
Työskenteletkö jo yrityksessä Diakonissalaitos & Rinnekodit?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.