Ohjaaja Rinnekodit Ruskaan (osa-aikainen)
Rinnekodit on työntekijöidensä kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva työpaikka. Rakennamme yhdessä arvostavaa ja yhdenvertaista työkulttuuria, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä.
Haemme nyt lähihoitajaa, sosionomia tai sairaanhoitajaa ohjaajan tehtävään. Työsuhde on vakituinen ja osa-aikainen (30%).
Tervetuloa Rinnekodit Ruskaan!
Vuonna 2017 valmistunut Rinnekodit Ruska tarjoaa asumispalveluja vammaisten kotiryhmissä Rovaniemellä. Ydinkeskustan palvelut ovat lähellä – vain kävelymatkan päässä! Asiakkaamme ovat pääasiassa kehitysvammaisia ja neurologisesti vammaisia henkilöitä.
Tehtävä ja sen tavoitteet
Ohjaajana työskentelet asukkaidemme rinnalla ja autat heitä elämään yksilöllistä arkea. Työskentelet palveluasumisen yksikössä ja tarjoat asukkaillemme monipuolista ohjausta sekä tukea itsenäisen asumisen mahdollistamiseksi.
Työnkuvasi voi muodostua esimerkiksi asukkaidemme toimintakyvyn tukemisesta sekä ylläpitämisestä, perushoidosta, raportoinnista sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta. Avustat asiakkaitamme arjen askareiden hoitamisessa, säännöllisen elämänrytmin löytymisessä sekä opintoihin osallistumisessa tai työelämään siirtymisessä.
Läsnäolosi on tärkeää – asiakkaan aito kohtaaminen ja kommunikaation tukeminen ovat merkittävä osa tehtävääsi.
Odotamme sinulta:
- lähihoitajan tai sosiaali- ja terveysalan AMK-tasoista tutkintoa ja Valvira-rekisteröintiä
- valmiutta kaksivuorotyöhön
- suomen kielen perusosaamista, jota tarvitset kirjaamisessa ja asiakkaiden kohtaamisessa
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.
Tarkistamme rikosrekisteriotteen tehtävään valitulta lainsäädännön (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta) tarkoittamalla tavalla ennen työsuhteen solmimista. Rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Työyhteisö ja kulttuuri
Työskentelet yhdessä työyhteisöömme kuuluvien lähihoitajien, sosionomien, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajien, sairaanhoitajan sekä esihenkilönäsi toimivan palveluyksikön johtajan kanssa- Esihenkilösi on sitoutunut tukemaan sinun ja koko työyhteisön kehittymistä valmentavalla otteella – kannustaen, palautetta antaen ja huolen hetkellä kuunnellen. Rohkaisemme toisiamme kasvamaan sekä omilla poluillamme että yhdessä! Hyödynnämme monipuolista osaamista ja yksilöllisiä vahvuuksia – kannustamme toisiamme kehittymään niin omilla oppimispoluillamme kuin tiiminäkin!
Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet. Näitä yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan, turvallisen ja viihtyisän työyhteisön, jossa jokainen voi olla oma itsensä.
Tule yhdessä luomaan asiakkaillemme mielekästä arkea!
Tarjoamme sinulle:
- palkkaluokan G22 mukaisen palkkauksen (työajan mukainen osuus kokoaikaisen työntekijän palkasta, joka on 2495,24-2825,05 € + yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät)
- Smartum Plus -edun
- monipuolisen työterveyshuollon ja laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
- yhteisöllisen työvuorosuunnittelun tukemaan työn ja vapaa-ajan tasapainottamista
- mahdollisuuden osa-aikaiseen työsuhteeseen
- oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
- mahdollisuuden hyödyntää osaamistasi ja vahvuuksiasi
- mahdollisuuden osallistua urasparraukseen
- apua oman talouden hallintaan
Työpaikan hakeminen ja rekrytoinnin eteneminen
Voit jättää hakemuksesi helposti vastaamalla muutamaan kysymykseen. Toivomme, että jätät hakemuksesi suomeksi. Hakuaika päättyy 20.11.2025 – voimme kuitenkin sulkea rekrytoinnin jo ennen tätä oikean henkilön löytyessä. Ensimmäiset haastattelut pidämme 10.11.2025 alkavalla viikolla. Työ alkaa heti tai sopimuksen mukaan.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:
Palveluyksikön johtaja Henna Hietala
Arkisin 8-15 puh. 044 468 4392 tai sähköpostitse henna.hietala@rinnekodit.fi
Voit lähettää kysymykseksi myös chatin kautta. Jätä kysymyksen lisäksi oma sähköpostiosoitteesi – vastaan sinulle arkisin noin vuorokauden kuluessa!
Lue lisää yksiköstämme: Rinnekodit Ruska - Rinnekodit
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900 sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia.
#sydänmukana #elämänpoluilla
- Organisaatio
- Rinnekodit
- Rooli
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Sijainnit
- Rovaniemi - Ruska
- Organisaatio
- Rinnekodit
Rovaniemi - Ruska
Työskenteletkö jo yrityksessä Diakonissalaitos & Rinnekodit?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.