Perhehoitajia
Voisitko sinä toimia perhehoitajana pitkäkestoisesti tai vaikka yhden viikonlopun kuukaudessa?
Rinnekodit toimii perhehoidon palveluntuottajana ja verkostossamme toimii kymmeniä perhekoteja ja perhehoitajia eri puolilla Suomea. Vahvistamme nyt perhehoidon toimintoa.
HAEMME PERHEHOITAJIA TOIMEKSIANTOSUHTEISEEN TEHTÄVÄÄN
Voisitko sinä sitoutua perhehoitajaksi pitkäkestoisesti tai vaikka yhdeksi viikonlopuksi kuukaudessa?
Haemme perhehoitajia, jotka sitoutuvat perhehoidon järjestämiseen omassa kodissaan. Etsimme perhehoitajia erityisesti lastensuojelun lapsille ja kehitysvammaisille aikuisille.
Voit toimia perhehoitajana missä päin Suomea tahansa. Lastensuojelun parissa olevien lasten ja nuorten perhehoitoon toivomme löytävämme perhehoitajia Etelä-Suomen alueelta.
Toimiminen perhehoitajana
Perhehoitajana voit toimia koko- tai osa-aikaisesti.
Perhehoitajaksi ryhtymisen edellytyksiä ovat sopivuus tehtävään koulutuksen, kokemuksen tai henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella. Lisäksi edellytetään ennakkovalmennuksen suorittamista, riittävän hyvää terveydentilaa, luotettavuutta sekä hyväksyttyjä taustaselvityksiä.
Perhehoitajalta odotetaan vakaata elämäntilannetta, ja avoimuutta kohdata erilaisia ihmisiä ja heidän lähiverkostoaan. Hyvä arjen hallinta, organisaatiokyky ja yhteistyökyky ovat tehtävässä tärkeitä. Joustavuus helpottaa toimimista muuttuvissa, ajoittain haasteellisissakin elämäntilanteissa. Lisäksi omassa perheessä ja sydämessä tulee olla tilaa ja aikaa uusille perheenjäsenille.
Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme olet toimeksiantosuhteessa hyvinvointialueen kanssa. Rinnekodit toimii perhehoidon palveluntuottajana.
Perhehoidon tukipalvelut
Meille perhehoidon tukipalveluissa on tärkeää, että perhehoitajana saat meiltä tarvitsemasi tuen. Tavoittelemme sitä, että tunnet tulleesi kuulluksi ja kohdatuksi. Hyvinvointisi on meille sydämenasia.
Tarjoamme perhehoitajillemme tukea ja ohjausta, koulutusta, työnohjausta ja vertaistukea. Huolehdimme palkkionmaksusta, perhehoitajan vapaan toteutumisesta ja muista toimeksiantosopimuksen velvoitteista. Lisäksi perhehoidon yhteisöllisellä toiminnalla on yksikössämme pitkät perinteet.
Tarvittaessa järjestämme ennakkovalmennuksen perhehoitajan tehtävästä kiinnostuneille.
”Liity osaksi tiivistä ja välittävää verkostoa, jossa tehdään yhteistyötä, jaetaan tukea ja tietoa sekä kohdataan säännöllisesti – et ole yksin."
Perhehoitajaksi hakeminen ja haun eteneminen
Voit jättää hakemuksesi helposti vastaamalla muutamaan kysymykseen. Toivomme, että kuulemme sinusta 31.12.2025 mennessä. Käymme hakemuksia läpi säännöllisesti. Olemme sinuun yhteydessä kahden viikon sisällä hakemuksesi jättämisestä, jotta voimme keskustella lisää. Toimeksiannot alkavat sopimuksen mukaan.
Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:
Perhehoidon asiantuntija Sari Räbinä
Arkisin klo 8-15 puh. 050 4703050 tai sähköpostitse sari.rabina@rinnekodit.fi
Voit lähettää kysymykseksi myös chatin kautta. Jätä kysymyksen lisäksi oma sähköpostiosoitteesi – vastaamme sinulle mahdollisimman pian!
Lue lisää artikkelistamme: Perhehoidossa eletään ihan tavallista arkea - Rinnekodit
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900 sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia.
- Organisaatio
- Rinnekodit
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
- Organisaatio
- Rinnekodit
Kollegat
Työskenteletkö jo yrityksessä Diakonissalaitos & Rinnekodit?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.