Ohjaaja ja erityisohjaaja joulusijaisuuksiin Rinnekodit Kasvunkoti Kanervaan
Tule tekemään joulun ajasta merkityksellinen! Haemme nyt lähihoitajaa sekä sosionomia / loppuvaiheen sosionomiopiskelijaa määräaikaisiin sijaisuuksiin ajalle 15.12.25-1.2.26.
Tervetuloa Rinnekodit Kasvunkoti Kanervaan!
Kasvunkoti Kanerva on 7-paikkainen sijaishuollon erityisyksikkö, jossa tarjotaan ympärivuorokautista lastensuojelun sijaishuoltoa kehitysvammaisille ja autismikirjon lapsille.
Yksikköön on sijoitettu 6-16 -vuotiaita lapsia, joilla on runsaasti tuen ja avun tarvetta päivittäisissä toiminnoissa. Työ sisältää paitsi tiivistä läsnäoloa ja ohjausta toiminnanohjauksen ja käyttäytymisen säätelyn tukemiseksi, myös lasten auttamista perushoidollisissa asioissa. Vuorovaikutuksen tukena käytämme kuvakommunikaatiota ja jonkin verran myös tukiviittomia. Arki on suunnitelmallista ja tuo lapsille ennakoitavuuden tunnetta. Verkostotyö on keskeinen osa työtämme.
Kasvunkoti Kanerva sijaitsee Oulun Metsokankaalla hyvien kulkuyhteyksien päässä.
Tehtävä ja sen tavoitteet
Tehtävässäsi työskentelet tärkeänä osana työyhteisöämme. Läsnäolosi on tärkeää – olet olennaisessa roolissa mahdollistamassa asiakkaillemme hyvää arkea ja joulun tunnelmaa.
Työsi sisältää muun muassa perushoitoa ja kuntouttavaa hoivaa, tukea ja ohjausta. Tuet asiakkaita myös fyysisesti päivittäisissä toimissa.
Odotamme sinulta:
- lähihoitajan tutkintoa ja Valvira Suosikki -rekisteröintiä
- tai sosionomin tutkintoa ja Valvira Suosikki -rekisteröintiä TAI loppuvaiheen opintoja
- valmiutta kolmivuorotyöhön
- suomen kielen perusosaamista, jota tarvitset kirjaamisessa ja asiakkaiden kohtaamisessa
- aikaisempi kokemus erityislasten kanssa työskentelystä katsotaan eduksi
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka.
Pyydämme tehtävään valitulta lain 504/2002 mukaisen rikosrekisteriotteen nähtäväksi. Rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Työyhteisö ja kulttuuri
Työyhteisöömme kuuluu lähihoitajia, sairaanhoitaja, erityisohjaajia, kodinhuoltaja sekä esihenkilönäsi toimiva palveluyksikön johtaja. Otamme sinut lämpimästi vastaan osaksi työyhteisöämme ja varmistamme hyvän perehdytyksen työskentelysi tueksi.
Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet. Niitä yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan, turvallisen ja viihtyisän työyhteisön, jossa jokainen voi olla oma itsensä.
Tarjoamme sinulle:
- valmistuneille lähihoitajille palkkaluokan G22 mukaisen palkkauksen (2495,24-2825,05 € + yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät)
- valmistuneille sosionomeille palkkaluokan G24 mukaisen palkkauksen (2762,58-3016,00 € + yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät)
- 2/3 tutkinnosta suorittaneille sosionomiopiskelijoille palkkaluokan G22 -6% mukaisen palkkauksen (2596,83-2835,04 + yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät)
- haastavan kehitysvammatyön lisän 150 €/kk
- monipuolisen työterveyshuollon ja laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
- oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
- mahdollisuuden hyödyntää osaamistasi ja vahvuuksiasi
Työpaikan hakeminen ja rekrytoinnin eteneminen
Voit jättää hakemuksesi helposti vastaamalla muutamaan kysymykseen. Toivomme, että jätät hakemuksesi suomeksi. Hakuaika päättyy 16.11.2025 – voimme kuitenkin sulkea rekrytoinnin jo aiemmin oikeiden henkilöiden löytyessä. Ensimmäiset haastattelut pidämme jo hakuaikana ja työ alkaa 15.12.2025.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:
Palveluyksikön johtaja Tiia Tiryaki
Arkisin 8-16 puh. 0504068119 tai sähköpostitse tiia.tiryaki@rinnekodit.fi
Lue lisää yksiköstämme: Rinnekodit Kasvunkoti Kanerva
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900 sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia.
#sydänmukana #elämänpoluilla
- Organisaatio
- Rinnekodit
- Rooli
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Sijainnit
- Oulu - Kasvunkoti Kanerva
- Organisaatio
- Rinnekodit


Oulu - Kasvunkoti Kanerva
Työskenteletkö jo yrityksessä Diakonissalaitos & Rinnekodit?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.