Ohjaaja Rinnekodit Pienryhmäkoti Viikariin
Rinnekodit on työntekijöidensä kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva työpaikka. Rakennamme yhdessä arvostavaa ja yhdenvertaista työkulttuuria, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä.
Haemme nyt lähihoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen sijaisuuteen ajalle 1.10.2025-30.3.2026.
Tervetuloa Rinnekodit Pienryhmäkoti Viikariin!
Pienryhmäkoti Viikari on koti tällä hetkellä 6:lle kehitysvammaiselle ja/tai autisminkirjon lapselle ja nuorelle, jotka tarvitsevat apua kaikissa päivittäisissä toimissaan. Viikarissa on sitoutunut ja pitkäaikainen henkilökunta, joka on erikoistunut kehitysvammaisuuden ja autismikirjon häiriöiden lisäksi arjen haasteisiin. Viikari sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Espoon Matinkylässä, kauppakeskus Ison omenan läheisyydessä. Yksikkömme toimii nelikerroksisen rakennuksen kolmannessa kerroksessa.
Voit hurauttaa meille kätevästi sekä bussilla että metrolla.
Tavoitteemme on tukea perhettä ja lasten kasvua suunnitelmallisesti ja ammatillisesti. Tukea tarvitseva lapsi tai nuori on aina keskiössä, ja palvelut suunnitellaan hänelle yksilöllisesti. Meillä lapsi saa olla ensisijaisesti lapsi.
Tehtävä ja sen tavoitteet
Lähihoitajana olet avainroolissa asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden tunnistamisessa ja laadukkaan hoidon varmistamisessa. Työskentelet ammattitaitoisella otteella asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen ja hänet arvostavasti kohdaten.
Työsi sisältää lasten ja nuorten auttamista ja tukemista kaikissa päivittäisissä toimissa sekä heidän palveluidensa suunnittelemista ja toteuttamista yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa. Teet myös tiivistä yhteistyötä lapsen ja nuoren lähipiirin ja palveluiden kanssa. Tuet asiakkaita myös fyysisesti päivittäisissä toimissa. Tarjoamme hyvän perehdytyksen ja erilaisia koulutuksia sujuvan työskentelyn varmistamiseksi.
Tuot iloa ja mielekkäitä kokemuksia lasten arkeen ja huolehdit heidän hyvinvoinnistaan neuvoen ja ohjaten. Tehtävässäsi voit vaikuttaa päivän sisältöön yhteistä tekemistä ideoiden.
Odotamme sinulta:
- lähihoitajan tutkintoa ja Valvira Suosikki -rekisteröintiä
- valmiutta kolmivuorotyöhön
- suomen kielen perusosaamista, jota tarvitset kirjaamisessa ja asiakkaiden kohtaamisessa
- valmiutta suorittaa yksikkökohtainen lääkehoidon lupa työsuhteen alkuvaiheessa (voimassa oleva lääkehoidon LOVe-koulutus katsotaan eduksi)
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.
Pyydämme tehtävään valitulta lain 504/2002 mukaisen rikosrekisteriotteen nähtäväksi. Rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Työyhteisö ja kulttuuri
Työyhteisöömme kuuluu lähihoitajia, sairaanhoitajia, erityisohjaajia, kodinhuoltaja sekä esihenkilönäsi toimiva palveluyksikön johtaja. Esihenkilösi on sitoutunut tukemaan sinun ja koko työyhteisön kehittymistä valmentavalla otteella – kannustaen, palautetta antaen ja huolen hetkellä kuunnellen. Rohkaisemme toisiamme kasvamaan sekä omilla poluillamme että yhdessä!
Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet. Näitä yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan, turvallisen ja viihtyisän työyhteisön, jossa jokainen voi olla oma itsensä.
Viikarin vahvuus on hyvä yhteishenki ja positiivinen ilmapiiri. Meillä lapsista ja työtovereista välitetään aidosti. Olisitko sinä seuraava Viikarilainen?
Tarjoamme sinulle:
- palkkaluokan G22 mukaisen palkkauksen (2495,24-2825,05 € + yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät)
- Smartum Plus -edun
- määräaikaisen haastavan kehitysvammatyön lisän 150 €/kk
- monipuolisen työterveyshuollon ja laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
- sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
- mahdollisuuden hyödyntää osaamistasi ja vahvuuksiasi
- mahdollisuuden osallistua urasparraukseen
- mahdollisuuden hakea kauttamme asuntoa pk-seudulta
Työpaikan hakeminen ja rekrytoinnin eteneminen
Voit jättää hakemuksesi helposti vastaamalla muutamaan kysymykseen. Toivomme, että jätät hakemuksesi suomeksi. Hakuaika päättyy 21.9.2025 – voimme kuitenkin sulkea rekrytoinnin jo ennen tätä oikean henkilön löytyessä. Ensimmäiset haastattelut pidämme 8.9.2025 alkavalla viikolla. Työ alkaa 1.10.2025 tai sopimuksen mukaan.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:
Palveluyksikön johtaja Sanna Snellman
Arkisin 8-15 p. 044 664 1274
tai sähköpostitse sanna.snellman@rinnekodit.fi
Lue lisää yksiköstämme: Rinnekodit Viikari - Rinnekodit
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900 sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia.
#sydänmukana #elämänpoluilla
- Organisaatio
- Rinnekodit
- Rooli
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Sijainnit
- Espoo (Matinkylä) - Viikari
- Organisaatio
- Rinnekodit


Espoo (Matinkylä) - Viikari
Työskenteletkö jo yrityksessä Diakonissalaitos & Rinnekodit?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.