Sairaanhoitaja (määräaikainen) Rinnekodit Koukkusaareen
Tule Koukkusaareen töihin! Meillä pääset tutustumaan huumorintajuisiin ohjaajiin ja asiakkaisiin ja tekemään merkityksellistä työtä. Meillä yksikään päivä ei ole tylsä!
Rinnekodit on työntekijöidensä kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva työpaikka. Rakennamme yhdessä arvostavaa ja yhdenvertaista työkulttuuria, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä.
Haemme nyt sairaanhoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen, sairaanhoitajan sijaisuuteen. Työ alkaa heti sopivan työntekijän löydyttyä ja jatkuu 30.3.2026 saakka.
Tervetuloa Rinnekodit Koukkusaareen!
Rinnekodit Koukkusaari on 18 kehitysvammaisen asiakkaan kolmikerroksinen yksikkö Helsingin Vuosaaressa. Yksikkömme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä. Luonto ja palvellut ovatkin asiakkaillemme tärkeitä.
Asiakkaat ovat aikuisia kehitysvammaisia, jotka osallistuvat aktiivisesti oman elämänsä suunnitteluun. Asiakkaat käyvät eläkekerhoissa, päivätoiminnassa ja harrastuksissa arkisin. Viikonloppuisin asiakkaat tykkäävät mm viettää aikaa yhdessä, liikkua avustajien kanssa sekä nähdä omaisia ja ystäviä.
Kaikki asiakkaamme tarvitsevat apua päivittäisissä toiminnoissa sekä aikataulujen suunnittelussa. Kuntouttava työote ja asiakaslähtöinen arki on meille tärkeää.
Tehtävä ja sen tavoitteet
Sairaanhoitajana toimit moniammatillisessa tiimissä oman alasi asiantuntijana.
Tehtäviisi kuuluvat lääkehoidon toteuttaminen ja lääkehoitoon liittyvän tiedon jakaminen yksikössä. Tuet ja ylläpidät asiakkaidemme toimintakykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia, osallistut asiakkaiden perushoitoon/ohjaamiseen ja huolehdit raportoinnista.
Odotamme sinulta:
- sairaanhoitajan tutkintoa ja Valvira-rekisteröintiä
- valmiutta kolmivuorotyöhön
- suomen kielen perusosaamista, jota tarvitset kirjaamisessa ja asiakkaiden kohtaamisessa
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.
Tarkistamme rikosrekisteriotteen tehtävään valitulta lainsäädännön (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta) tarkoittamalla tavalla ennen työsuhteen solmimista. Rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Työyhteisö ja kulttuuri
Työyhteisöömme kuuluu lähihoitajia, sairaanhoitajia, erityisohjaajia, kodinhuoltaja sekä esihenkilönäsi toimiva palveluyksikön johtaja. Esihenkilösi on sitoutunut tukemaan sinun ja koko työyhteisön kehittymistä valmentavalla otteella – kannustaen, palautetta antaen ja huolen hetkellä kuunnellen. Rohkaisemme toisiamme kasvamaan sekä omilla poluillamme että yhdessä!
Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet. Näitä yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan, turvallisen ja viihtyisän työyhteisön, jossa jokainen voi olla oma itsensä.
Tarjoamme sinulle:
- palkkaluokan G25E mukaisen palkkauksen (2914,20-3178,23 € + yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät)
- Smartum Plus -edun
- monipuolisen työterveyshuollon ja laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
- yhteisöllisen työvuorosuunnittelun tukemaan työn ja vapaa-ajan tasapainottamista
- oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
- mahdollisuuden hyödyntää osaamistasi ja vahvuuksiasi
- mahdollisuuden osallistua urasparraukseen
- mahdollisuuden hakea kauttamme asuntoa pk-seudulta
Työpaikan hakeminen
Voit jättää hakemuksesi helposti vastaamalla muutamaan kysymykseen. Toivomme, että jätät hakemuksesi suomeksi. Hakuaika päättyy 30.6.2025 voimme kuitenkin sulkea rekrytoinnin jo ennen tätä oikean henkilön löytyessä. Ensimmäiset haastattelut pidämme 16.6.2025 alkavalla viikolla. Työ alkaa 1.7.2025 tai sopimuksen mukaan.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:
Palveluyksikön johtaja Maria Karinen
Arkisin 8-15 puh. 0504604760 tai sähköpostitse maria.karinen@rinnekodit.fi
Lue lisää yksiköstämme: Rinnekodit Koukkusaari - Rinnekodit
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900 sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia.
#sydänmukana #elämänpoluilla
- Organisaatio
- Rinnekodit
- Rooli
- Sairaanhoitajat
- Sijainnit
- Helsinki - Koukkusaari
- Organisaatio
- Rinnekodit

Helsinki - Koukkusaari
Sairaanhoitaja (määräaikainen) Rinnekodit Koukkusaareen
Tule Koukkusaareen töihin! Meillä pääset tutustumaan huumorintajuisiin ohjaajiin ja asiakkaisiin ja tekemään merkityksellistä työtä. Meillä yksikään päivä ei ole tylsä!
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Diakonissalaitos & Rinnekodit?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.