Ohjaaja (lähihoitaja) Rinnekodit Säteeseen
Tule kanssamme luomaan asiakkaillemme hyvää arkea!
Lähihoitaja, tervetuloa Säteeseen!
Säde on kehitysvammaisten asiakkaidemme koti. Työssämme ohjaamme ja autamme asiakkaitamme päivittäisissä toimissa mahdollistaaksemme heille omannäköisen elämän. Yksikkömme sijaitsee Espoon Viherlaaksossa hyvien palvelujen ja kulkuyhteyksien varrella. Voit hurauttaa meille kätevästi bussilla, tai halutessasi vaikka omalla työsuhdepyörälläsi!
Säteen toiminta on alkanut joulukuussa 2021 ja meillä on 19 asiakaspaikkaa. Säde tarjoaa viihtyisän kodin aikuisille kehitysvammaisille. Asunnot jakautuvat kolmeen ryhmäkotiin. Tavoitteemme on tukea asiakkaidemme toimijuutta ja osallisuutta heidän omassa arjessaan. Asiakkaidemme toimintakyky vaihtelee ja jokainen heistä on omanlaisensa persoona. Tällaisena haluamme asiakkaamme myös kohdata; meillä jokainen on juuri oikeanlainen omana itsenään!
Mitä tehtäväsi sisältää?
Vaikka arjessamme on tietyt rutiinit, jokainen päivä on erilainen. Työnkuvasi voi muodostua esimerkiksi asukkaidemme toimintakyvyn tukemisesta sekä ylläpitämisestä, perushoidosta, mahdollisesta lääkehoidosta, raportoinnista sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta. Läsnäolosi on tärkeää – asiakkaan aito kohtaaminen ja kommunikaation tukeminen ovat merkittävä osa tehtävääsi. Meille pienetkin onnistumiset ovat suuria, oli kyse sitten mielekkään kokemuksen aikaansaamasta hymystä tai onnistuneesta ruokailuhetkestä. Paras palaute hyvin tehdystä työstä välittyykin asiakkailtamme usein ilmein ja elein!
Säteessä hyödynnämme monipuolista osaamista ja yksilöllisiä vahvuuksia – voimme jokainen oppia toisiltamme. Kannustamme toisiamme kehittymään niin omilla oppimispoluillamme kuin tiiminäkin! Työskentelet yhdessä työyhteisöömme kuuluvien lähihoitajien, kodinhuoltajan, sairaanhoitajan, erityisohjaajien ja esihenkilönäsi toimivan palveluyksikön johtajan kanssa.
Meistä jokainen on sinun tukenasi – kerrothan sinäkin kehitysehdotuksistasi rohkeasti meille!
Haluamme, että pääset loistamaan työssäsi! Odotamme sinulta:
- lähihoitajan tutkintoa ja Valvira-rekisteröintiä TAI lähihoitajan loppuvaiheen opintoja
- valmiutta kolmivuorotyöhön - Säteessä ohjaajan työ kuitenkin painottuu aamu- ja iltavuoroihin
- positiivista asennetta haastavienkin tilanteiden kohtaamiseen
- aitoa kiinnostusta kohdata asiakkaamme yksilöllisesti ja toimia heidän parhaakseen
Meille on tärkeää, että viihdyt kanssamme ja tunnet olosi turvalliseksi. Olemmekin saaneet Hyvän mielen työpaikka® - tunnustuksen panostuksestamme paremman työelämän puolesta!
Hyvinvointisi tueksi tarjoamme:
- kulttuuri- ja liikuntaedun Smartum Plus
- työterveyshuollon, joka sisältää mielen hyvinvointia tukevia palveluita
- vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, joka on voimassa kaikkialla maailmassa ilman korvausrajaa
- oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
- mahdollisuuden hyödyntää tehtävässä omia vahvuuksiasi
- monipuolisia kehittymismahdollisuuksia ja omannäköisesi urapolun
- mahdollisuuden sähkö- tai polkupyöräetuun
- mahdollisuuden hakea kauttamme asuntoa pk-seudulta
Oletko sinä tuleva työkaverimme?
Jätä yhteystietosi helposti ja nopeasti! Toimithan pian, sillä aloitamme haastattelut ja voimme tehdä palkkauspäätöksen jo ennen hakuajan päättymistä 21.6.2023. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Voit vaikuttaa työaikaasi – tarjoamme mahdollisuuksia myös osa-aikaisiin työsuhteisiin.
Palkkauksemme pohjautuu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimukseen ja se on lähihoitajan tehtävässä G22 (2328,79–2636,60 € palveluslisistä riippuen). Palkkaan voivat vaikuttaa myös erilaiset tehtävä- ja henkilökohtaiset lisät.
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.
Jäikö jokin askarruttamaan? Ota rohkeasti yhteyttä tulevaan esihenkilöösi:
Palveluyksikön johtaja Jonna Väisänen
Arkisin klo 9-15 puh. 044 015 4521
tai sähköpostitse jonna.vaisanen@rinnekodit.fi
Lue meistä lisää täältä!
Tutustu Rinnekoteihin!
Tule sinäkin luomaan asiakkaillemme mielekästä arkea #sydänmukana #elämänpoluilla ❤
Rinnekodit on osa Diakonissalaitoksen yhteiskunnallista säätiökonsernia ja tuottomme käytetään yhteiskunnallisten tavoitteiden edistämiseen. Työskentelemme ikääntyneiden, kehitysvammaisten, eri tavoin vammautuneiden, riippuvuushäiriöisten ja asunnottomien henkilöiden, lasten ja nuorten sekä muiden erityistä tukea tarvitsevien ihmisten parissa. Toimimme valtakunnallisesti ja meillä työskentelee 2 600 sote-alan ammattilaista yli 150 toimipisteessä.
- Työmahdollisuudet
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Rooli
- Kehitysvammaisten ja autismikirjon henkilöiden palvelut
- Sijainnit
- Espoo , Espoo (Viherlaakso) - Säde

Rinnekodit on osa Diakonissalaitosta
Rinnekodit on osa Diakonissalaitoksen yhteiskunnallista säätiökonsernia ja tuottomme käytetään yhteiskunnallisten tavoitteiden edistämiseen. Työskentelemme ikääntyneiden, kehitysvammaisten, eri tavoin vammautuneiden, riippuvuushäiriöisten ja asunnottomien henkilöiden, lasten ja nuorten sekä muiden erityistä tukea tarvitsevien ihmisten parissa. Toimimme valtakunnallisesti ja meillä työskentelee 2 600 sote-alan ammattilaista yli 150 toimipisteessä.
Yhteiset arvomme ihmisarvo, lähimmäisenrakkaus ja vastuullisuus ohjaavat työtämme. Kannamme vastuuta myös työntekijöistämme, jotka ovat tärkein voimavaramme. Tuemme ja kuljemme rinnalla työntekijöidemme urapoluilla, erilaiset elämäntilanteet huomioiden. Asiakkaillemme Rinnekodit on koti tai kohtaamispaikka – työntekijöillemme se on paikka, jossa voi tehdä työtä rohkeasti sydän mukana.
#sydänmukana #elämänpoluilla
Diakonissalaitos yrityksenä
Diakonissalaitos tekee työtä rohkeasti ihmisarvoisen elämän puolesta. 155-vuotias säätiö tarjoaa yhdessä sen Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Olemme mukana myös koulutustoiminnassa.
Yhteiskunnallisena säätiökonsernina rakennamme oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Toiminnasta syntyvällä tuotolla tuemme kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia. Meillä on sote-alan suurin sydän. #sydänmukana
Ohjaaja (lähihoitaja) Rinnekodit Säteeseen
Tule kanssamme luomaan asiakkaillemme hyvää arkea!
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Diakonissalaitos ?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.