Ohjaaja (osa-aikainen) Rinnekodit Kehäkukkaan
Kehäkukka on pieni, tiivis ja avoin työyhteisö, jossa jokaisen työpanosta arvostetaan.🌼
Lähihoitaja, tervetuloa Kehäkukkaan!
Etsimme joukkoomme osa-aikaista ohjaajaa 50 % työajalla. Yksikkömme Kehäkukka on pieni ja lämminhenkinen kehitysvammaisten asumisyksikkö rauhallisella asuinalueella Vantaan Vapaalassa. Voit hurauttaa meille kätevästi bussilla, tai halutessasi vaikka omalla työsuhdepyörälläsi!
Tavoitteemme on tukea asiakkaidemme toimijuutta ja osallisuutta heidän omassa arjessaan. Asiakkaidemme toimintakyky vaihtelee ja jokainen heistä on omanlaisensa persoona. Tällaisena haluamme asiakkaamme myös kohdata; meillä jokainen on juuri oikeanlainen omana itsenään.
Asiakkaidemme arki on aktiivista, jota siivittää erilaiset harrastukset ja työtoiminnat. Yksikössä järjestetään erilaisia aktiviteettejä ja osallistumme erilaisiin tapahtumiin tai käymme retkillä, joiden kohteet päätetään yhdessä asukaskokouksissa. Kehäkukassa työ on ohjauksellista ja meillä jokainen päivä on erilainen. Työnkuvasi voi muodostua esimerkiksi asukkaidemme toimintakyvyn tukemisesta sekä ylläpitämisestä, perushoidosta, lääkehoidosta, raportoinnista sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta.
Läsnäolosi on asiakkaillemme tärkeää – asiakkaan aito kohtaaminen ja kuunteleminen on merkittävä osa jokaista työpäivääsi.
Kehäkukassa hyödynnämme monipuolista osaamista ja yksilöllisiä vahvuuksia – voimme jokainen oppia toisiltamme. Kannustamme toisiamme kehittymään niin omilla oppimispoluillamme kuin tiiminäkin! Työskentelet yhdessä työyhteisöömme kuuluvien lähihoitajien, kodinhuoltajien, sairaanhoitajan, erityisohjaajien ja esihenkilönäsi toimivan palveluyksikön johtajan kanssa. Teemme tiivistä yhteistyötä omaisien kanssa. Meistä jokainen on sinun tukenasi – kerrothan sinäkin kehitysehdotuksistasi rohkeasti meille!
Haluamme, että pääset loistamaan työssäsi! Odotamme sinulta:
- lähihoitajan tutkintoa ja Valvira-rekisteröintiä
- valmiutta kolmivuorotyöhön (työ painottuu aamu- ja iltavuoroihin)
- aitoa kiinnostusta kohdata asiakkaamme yksilöllisesti ja toimia heidän parhaakseen
Meille on tärkeää, että viihdyt kanssamme ja tunnet olosi turvalliseksi. Olemmekin saaneet Hyvän mielen työpaikka® - tunnustuksen panostuksestamme paremman työelämän puolesta! Hyvinvointisi tueksi tarjoamme:
- kulttuuri- ja liikuntaedun Smartum Plus
- työterveyshuollon, joka sisältää mielen hyvinvointia tukevia palveluita
- vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, joka on voimassa kaikkialla maailmassa ilman korvausrajaa
- oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
- mahdollisuuden hyödyntää tehtävässä omia vahvuuksiasi
- monipuolisia koulutuksia, urapolkuja ja kehittymismahdollisuuksia
- mahdollisuuden työsuhdepyörään
- mahdollisuuden hakea kauttamme asuntoa pk-seudulta
Oletko sinä tuleva työkaverimme?
Jätä yhteystietosi helposti ja nopeasti! Toimithan pian, sillä aloitamme haastattelut ja voimme tehdä palkkauspäätöksen jo ennen hakuajan päättymistä 11.6.2023. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Voit vaikuttaa työaikaasi – tarjoamme mahdollisuuksia myös osa-aikaisiin työsuhteisiin.
Palkkauksemme pohjautuu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimukseen ja se on lähihoitajan tehtävässä G22 (2328,79–2636,60 € palveluslisistä riippuen).
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.
Jäikö jokin askarruttamaan? Ota rohkeasti yhteyttä tulevaan esihenkilöösi:
Palveluyksikön johtaja Kia Sormo
Arkisin klo 8-15 puh. 050 479 2747
tai sähköpostitse kia.sormo@rinnekodit.fi
Tule sinäkin luomaan asiakkaillemme mielekästä arkea #sydänmukana #elämänpoluilla ❤
Lue meistä lisää täältä täältä.
Tutustu Rinnekoteihin!
Rinnekoti, Diakonissalaitoksen Hoiva Oy, Caritas Palvelut Oy ja Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhepalvelut yhdistyivät saman nimen alle – olemme Rinnekodit!
- Työmahdollisuudet
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Rooli
- Kehitysvammaisten ja autismikirjon henkilöiden palvelut
- Sijainnit
- Vantaa - Lastutie, Vantaa
Rinnekodit on osa Diakonissalaitosta
Rinnekodit on osa Diakonissalaitoksen yhteiskunnallista säätiökonsernia ja tuottomme käytetään yhteiskunnallisten tavoitteiden edistämiseen. Työskentelemme ikääntyneiden, kehitysvammaisten, eri tavoin vammautuneiden, riippuvuushäiriöisten ja asunnottomien henkilöiden, lasten ja nuorten sekä muiden erityistä tukea tarvitsevien ihmisten parissa. Toimimme valtakunnallisesti ja meillä työskentelee 2 600 sote-alan ammattilaista yli 150 toimipisteessä.
Yhteiset arvomme ihmisarvo, lähimmäisenrakkaus ja vastuullisuus ohjaavat työtämme. Kannamme vastuuta myös työntekijöistämme, jotka ovat tärkein voimavaramme. Tuemme ja kuljemme rinnalla työntekijöidemme urapoluilla, erilaiset elämäntilanteet huomioiden. Asiakkaillemme Rinnekodit on koti tai kohtaamispaikka – työntekijöillemme se on paikka, jossa voi tehdä työtä rohkeasti sydän mukana.
#sydänmukana #elämänpoluilla
Diakonissalaitos yrityksenä
Diakonissalaitos tekee työtä rohkeasti ihmisarvoisen elämän puolesta. 155-vuotias säätiö tarjoaa yhdessä sen Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Olemme mukana myös koulutustoiminnassa.
Yhteiskunnallisena säätiökonsernina rakennamme oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Toiminnasta syntyvällä tuotolla tuemme kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia. Meillä on sote-alan suurin sydän. #sydänmukana
Ohjaaja (osa-aikainen) Rinnekodit Kehäkukkaan
Kehäkukka on pieni, tiivis ja avoin työyhteisö, jossa jokaisen työpanosta arvostetaan.🌼
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Diakonissalaitos ?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.