Ohjaaja (lähihoitaja) Rinnekodit Aadaan ja Islaan
Haemme tiimimme lähihoitajaa vakituiseen työsuhteeseen:
Tervetuloa Aadaan ja Islaan!
Aada ja Isla on 13 toista paikkainen, ympärivuorokautista hoitoa tarjoava pienryhmäkoti kehitysvammaisille ja autismin kirjon lapsille sekä lapsille, joilla on yksilöllisiä avuntarpeita.
Tavoitteemme on tukea perhettä ja lasten kasvua suunnitelmallisesti ja ammatillisesti. Tukea tarvitseva lapsi ja nuori on aina keskiössä ja palvelut suunnitellaan hänelle yksilöllisesti. Meillä lapsi saa olla ensisijaisesti lapsi. Tuot iloa ja mielekkäitä kokemuksia heidän arkeen, ja huolehdit lasten ja nuortenhyvinvoinnista heitä neuvoen ja opastaen.
Tuemme lapsia ja nuoria vuorovaikutuksessa sekä autamme heitä elämään oman näköistä elämää. Tehtävässäsi voit vaikuttaa päivän sisältöön yhteistä tekemistä ideoiden. Raportointi ja kirjaaminen kuuluvat päivittäisiin toimiimme. Työssämme teemme tiivistä yhteistyötä myös lasten läheisten kanssa.
Työ lasten parissa on vastuullista – oma tiimisi on kuitenkin aina tukenasi! Työyhteisöömme kuuluu lähihoitajat, sairaanhoitajat, erityisohjaajat sekä esihenkilönäsi toimiva palveluyksikön johtaja. Kanssamme yhteistyötä tekevät myös esimerkiksi psykiatrit, lääkärit sekä sosiaalityöntekijät. Hyödynnämme työssämme moniammatillista osaamista ja yksilöllisiä vahvuuksiamme – kannustamme toisiamme kehittymään niin omilla poluillamme kuin työyhteisönä.
Tule sinäkin luomaan asiakkaillemme mielekästä arkea #sydänmukana #elämänpoluilla ❤
Haluamme, että pääset loistamaan työssäsi! Odotamme sinulta:
- lähihoitajan tutkintoa ja Valvira-rekisteröintiä
- valmiutta kolmivuorotyöhön
- kykyä toimia tehtävässä helposti lähestyttävänä ja turvallisena aikuisena
Meille on tärkeää, että viihdyt kanssamme ja tunnet olosi turvalliseksi. Olemmekin saaneet Hyvän mielen työpaikka® - tunnustuksen panostuksestamme paremman työelämän puolesta!
Hyvinvointisi tueksi tarjoamme:
- kulttuuri- ja liikuntaedun Smartum Plus
- työterveyshuollon, joka sisältää mielen hyvinvointia tukevia palveluita
- vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, joka on voimassa kaikkialla maailmassa ilman korvausrajaa
- oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
- mahdollisuuden hyödyntää tehtävässä omia vahvuuksiasi
- monipuolisia koulutuksia, urapolkuja ja kehittymismahdollisuuksia
- mahdollisuuden työsuhdepyörään
- yhteisöllisen työvuorosuunnittelun tukemaan työn ja vapaa-ajan tasapainottamista
- haastavan kehitysvammatyön yksikkökohtaisen lisän, jota maksetaan peruspalkan lisäksi
Oletko sinä tuleva työkaverimme?
Jätä yhteystietosi helposti ja nopeasti! Toimithan pian, sillä aloitamme haastattelut ja voimme tehdä palkkauspäätöksen jo ennen hakuajan päättymistä 11.6.2023. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva.
Meillä voit vaikuttaa työaikaasi – tarjoamme mahdollisuuksia myös osa-aikaisiin työsuhteisiin!
Palkkauksemme pohjautuu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimukseen ja se on lähihoitajan tehtävässä G22 (2328,79–2636,60 € palveluslisistä riippuen). Yksikössämme työskenteleville maksetaan lisäksi 150 e/kk haastavan kehitysvammatyön lisää.
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen. Pyydämme tehtävään valitulta lain 504/2002 mukaisen rikosrekisteriotteen nähtäväksi.
Lue meistä lisää täältä!
Jäikö jokin askarruttamaan? Ota rohkeasti yhteyttä tulevaan esihenkilöösi:
Palveluyksikön johtaja Elina Raivo
arkisin klo 9-15 p.050-353 9014
tai elina.raivo@rinnekodit.fi
Uutta! Rinnekoti, Diakonissalaitoksen Hoiva Oy, Caritas Palvelut Oy sekä Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhepalvelut yhdistyivät saman nimen alle – me olemme Rinnekodit!
#sydänmukana #elämänpoluilla
- Työmahdollisuudet
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Rooli
- Lasten ja nuorten palvelut
- Sijainnit
- Vaasa - Pienryhmäkoti Aada ja Isla
Vaasa - Pienryhmäkoti Aada ja Isla
Rinnekodit on osa Diakonissalaitosta
Rinnekodit on osa Diakonissalaitoksen yhteiskunnallista säätiökonsernia ja tuottomme käytetään yhteiskunnallisten tavoitteiden edistämiseen. Työskentelemme ikääntyneiden, kehitysvammaisten, eri tavoin vammautuneiden, riippuvuushäiriöisten ja asunnottomien henkilöiden, lasten ja nuorten sekä muiden erityistä tukea tarvitsevien ihmisten parissa. Toimimme valtakunnallisesti ja meillä työskentelee 2 600 sote-alan ammattilaista yli 150 toimipisteessä.
Yhteiset arvomme ihmisarvo, lähimmäisenrakkaus ja vastuullisuus ohjaavat työtämme. Kannamme vastuuta myös työntekijöistämme, jotka ovat tärkein voimavaramme. Tuemme ja kuljemme rinnalla työntekijöidemme urapoluilla, erilaiset elämäntilanteet huomioiden. Asiakkaillemme Rinnekodit on koti tai kohtaamispaikka – työntekijöillemme se on paikka, jossa voi tehdä työtä rohkeasti sydän mukana.
#sydänmukana #elämänpoluilla
Diakonissalaitos yrityksenä
Diakonissalaitos tekee työtä rohkeasti ihmisarvoisen elämän puolesta. 155-vuotias säätiö tarjoaa yhdessä sen Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Olemme mukana myös koulutustoiminnassa.
Yhteiskunnallisena säätiökonsernina rakennamme oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Toiminnasta syntyvällä tuotolla tuemme kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia. Meillä on sote-alan suurin sydän. #sydänmukana
Ohjaaja (lähihoitaja) Rinnekodit Aadaan ja Islaan
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Diakonissalaitos ?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.